Pitihän se arvata, että tämäkin on Neumannin syytä.
*gongi*
Merille teininä koulunkäynnin sijaan lähtenyt väräjävällä äänellä joikaava Pertti ”Nipa” Neumann née Nieminen ei ole ehkä jatkanut uraansa aivan sillä nousukiidolla, mitä 80-luvulla olisimme osannut aavistaa. Joskus olenkin pohtinut sitä, mitä puhuisimme hänestä tätä nykyä, mikäli Dingon tie olisi katkennut Kerjäläisten valtakunnan jälkeen.
Pohtisimmeko, millaista musiikkia mies tekisi nykyään? Kenties.
Viime vuosien harha-askelista huolimatta on kuitenkin nostettava jonkin verran hattua, sillä tokihan kansakuntamme korvien välisiä akselistoja kutittelevia kappaleita herra on onnistunut tekemään. Sen aistii viimeistään siitä, että 90% suomalaisissa coveryhtyeissä sinä ja minä autiotalossa tekee itsestään marttyyrin. Aargh.
Kaapeista löytyy luurankojen lisäksi kuitenkin myös parhaita biisejä, siksi okulaarimme osoittavat tällä kertaa vuoden 1984 debyyttilevyltä Nimeni on Dingo löytyvään Huumeita Japaniin -kappaleeseen.
Huumeita Japaniin on kerrassaan ihanan pölvästi tarina mafiaperheen vesasta joka kertoilee kokkelin salakuljetuksesta kuin olisi mikäkin sankaritarina. Vähän kuin Scarface sekoitettaisiin Vaahteramäen Eemeliin – siltä tämä juttu tuntuu.
Biisi rullaa eteenpäin kuin hyvin öljytty kone ja se on hulvattomasti kuorrutettu tyypillisillä Japani-kliseillä: kappaleen aloittaa ja lopettaa gongi. Vähän mallia ”tästä tultiin sisään”, sitten kerrotaan tarpeellinen ja sitten vain lopetetaan kun enempää jutusteltavaa ei ole. Ohessa nakutetaan syntikkaan japanilaisia asteikoita ja soitetaan boogiebassoa niin että oksat lentelevät. Ja kitaravälikkeessäkin hakataan vain kieliä aivan täysiä.
Ja sitten on se loistava perkussiivinen HEI HEI HEI HEI HEI HEI HEI -välike.
Kaikki on niin pöljää, että oikeastaan kappale on auraalinen versio Big Trouble in Little China -elokuvasta. Ei tällä mitään tekemistä oikean aasialaisen kulttuurin kanssa ole, vaan se on kasarihenkinen sekasotku siihen aikaan muodikkaista itämaisista jutuista.
Kuvitelkaa Kurt Russellin tilalle Nipa Neumann, niin tiedätte mistä puhun.
Siksi tai siitä huolimatta tämä biisi on ehdottoman hulppea ja ansaitsee jonkinlaisen muistijäljen kollektiivisessa laulukirjassamme. Joku väittäisi guilty pleasureksi, muttei sellaisia ole olemassakaan. On vain merkittävän mureita lauluja.
*gongi*
Kolahti 