Tämä kuva on ihan oikeasti yhdestä nettiartikkelista. Ja se nettiartikkeli on väärässä, tuo soundtrack on ihan puhdasta kultaa.
Minua on jo pidemmän aikaa mietityttänyt musiikin nolous. Miksi joku musiikki on noloa?
Esitin teorian: kun illanistujaisissa valitaan musiikkia Spotifyyn, niin ihmiset valitsevat musiikkia paitsi siten, että musiikki on heidän mielestään hyvää, myös siten, mitä se kertoo heistä ihmisenä. Jos määrittää itsensä tietynkaltaiseksi henkilöksi, se tarkoittaa, ettei välttämättä uskalla kertoa pitävänsä musiikista, joka ei mene senkaltaisen henkilön mielimusiikkivalikoimaan. Tätä kokee ehkä eniten koulumaailmassa (tai koki aiemmin), mutta jonkun verran sitä esiintyy edelleen.
Tätä ajatusta pohtien laitoin Facebookiin kyselyn Noloimmista lempikappaleistamme. Se oli aivan normaali Google Docs -dokumentti, jota kukin saattoi editoida täysin anonyymina. Ainoa mitä toivottiin oli biisin nimi, esittäjä ja lyhyt kuvaus siitä, miksi kappale kolahti. (Dokumenttiin voi edelleen lisätä biisejä.)
Tämän postauksen tarkoitus on käydä läpi esitettyjä kappaleita perusteluineen ja miettiä, onko noloudelle olemassa ylipäänsä tarvetta.
Aloittakaamme. Kappaleen laittajan kommentit on merkitty tekstiin kursiivilla. (Kolme päivää tekstiä kirjoitettuani: JESTAS NÄITÄ BIISEJÄ ON.)
***
Uniklubi: Kukka
No hävettäähän se, mutta minkä sille voi, että kappaleessa on hullun koukuttava melodia ja menevä poljento ja vanhan hyvän ajan iskelmäromantiikkaa.
Mikä tekee Uniklubista nolon? Kappale itsessään on ihan toimiva iskelmäpopkappale, jonka noloutta on vaikea löytää itsessään. Onko tässä nyt sitä paljonpuhuttua ulkosisältöä, jossa yhtye itsessään jo värittää kappaleen?
***
Knife Party: Bonfire
Tällaista teinimusiikkia, eihän tätä koskaan kuuntelisi. Paitsi no ehkä vähän aina autoillessa.
Outoutta! Kun kappaleen klikkaa soimaan, pääni heittää välittömästi johonkin Inner Circlen Bad Boysin suuntaan – toki hieman modernisoituna. Lienenkö sitten jo tarpeeksi vanha, että en osaa kuulla tässä teiniyttä? Menevä styge! Miksi tämä on noloa?
***
E-Rotic: Help Me Dr. Dick
Tämä tuli tietty joskus mieleen animaatiovideosta, mutta melodiakin on ihan tarpeettoman päähänjäävä. Eurodance on muutenkin menneen talven lumia, mutta tässä on semmoista nostalgista vibaa.
Ah, eurodance. 90-luvun soundtrack on tarpeeksi kaukainen, että se alkaa jo hiljalleen palata muutenkin nostalgiassa, mutta eurodancessa on edelleen joku jännittävä likaisuus. Erityisesti pikkutuhmuus lisää nolousaspektia. Mutta entä kappaleena? Onko tämä noloa?
Jos sanoituksia ei oteta huomioon, niin soundimaailman päivityksellä tämä olisi nytkin ihan relevantti popkappale. Ja koska jokainen biisi on aikansa lapsi, olkoon tämäkin. Pyöriköön peppu. Tai vaikka…helikopteri.
***
Further Seems Forever: Bye Bye Bye
Ironisesti tykkään tästä emobändin poikabändiversioinnista.
Kun kappaleen laittaa soimaan, ei arvaa heti ekana kuulevansa Max Martinin kynäilemää hittisingleä vaan melko perinteisen emorokkikappaleen. Siististi esitettyä poprokkia, onko tässä sitten jotain noloa? Vai liittyykö nolouteen sitten se, että alkuperäinen esittäjä on poikabändi? Ja miksi se sitten on noloa?
***
2 Brothers on the 4th Floor: Fairytales
Tää oli jollain kokoelmalla joskus. Ihastuin naislaulajan ääneen ja sit tässä oli muutenkin jotenkin ihana meno.
Ei tarvitse kuunnella kuin pari tahtia tajutakseen, että Pachelbelin kaanon D:ssä se siellä taas soi, tällä kertaa syntikka-arpeggioilla säestettynä. Sitten lähteekin soimaan tuttua eurodancea jossa tulee sitten scootermainen säkeistö. En ihmettelisi, jos tämä pumppu löytyisi joltain ysärifestareilta. Kenties nolous tämän kohdalla tulee siitä, että tämä on erittäin puhdas esimerkki eurodancesta? Tämän voisi melkein laittaa esimerkiksi, niin selkeä se on. Biisihän on itse asiassa melko tykki.
***
Princessa: Vivo
Tää vaan on, noh 😀
Oh! Tässä on jotain todella paljon samaa kuin Movetron-yhtyeen jo lähes legendaksi kasvaneessa Romeo ja Julia -kappaleessa! Tarkemmin ajatellen Movetron soi Vivossa muutenkin läpikotaisin – vai voisiko olla, että vaikutteet menevätkin toisin päin? Tämä on jo kolmas eurodancekappale, joka mainitaan noloksi. On jännittävää, että samalla salaa diggailemme, mutta mukamas emme uskalla sanoa pitävämme näistä. Miksemme uskalla, hä?
***
Mamba: Saa koskettaa
Kiusaannuttavan siirappinen, mutta joskus nuorena vaikutuksen tehnyt biisi, joka edelleen väreilee tuolla jossain. En kuuntele enää koskaa missään, koska Tero Vaara on natsi. Hävettää.
Ensiriveistä voisi kuvitella, että laulaja olisi Pertti ”Nipa” Neumann, soitannollisesti ollaan jossain Miljoonasateen ääniaalloilla. Mamba on toki kärsinyt lauluntekijävokalistinsa natseiluista (kuten tuossa kommentissakin mainitaan), mutta kyllä Mamba on jostain syystä heilunut siinä nolousbarometrillä jo aiemminkin. Miksi? Tämä kappale on todella taiten tehtyä iskelmäpopmusiikkia.
(Ps. myös Rakkauden planeetta on hyvä kappale.)
***
Yngwie Malmsteen: C’est la vie
Yngwien diggailu on sanomattakin hirvittävän noloa. Mutta tuossa biisissä on joku kiva utuinen, ehkä hiukan kasaripopahtava meno. Ynkän vähemmän hirveitä biisejä.
Ihan ensimmäiseksi: VASTUSTAN! 😀 Ei ole Yngwien diggailu noloa – vaikka vaatetuksesta sanoisi mitä vain, niin kyseessä on kuitenkin kaveri joka mullisti kitaransoittoa ihan omalla tavallaan. Yngwie itse on mielipiteet jakava kaveri, mikä muun muassa näkyy hänen omaelämäkerrastaan. Mutta vaikuttaako se hänen biiseihinsä? Mikä tässä on noloa? More is more? Hämmentävä dekadenssi?
Yngwie on juuri niin Yngwie kuin hänen kuuluu ollakin.
***
Mariska: Balladi
Mariska on kova – mutta tän ensimmäisen levyn diggailusta tulee kuitenkin sellainen olo että onko tämä nyt oikeata/hyvää räppiä (tarviiko olla). Ja sitten vielä tällainen biisi joka niputtaa kaikki miehet machoilijoiksi, sovinisteiksi jne. En kehtaisi suositella kenellekään, varsinkaan miehelle.
Mielenkiintoista, en ollut kuullut tätä kappaletta aiemmin. Kappaleen flowsta tulee mieleen…poppirap? Sopivan laiskaa ja omaleimaisen kuuloista. En näe tässäkään noloutta – ehkä minulta puuttuu se viitekehys tämän korvanpunoitukseen?
***
Kirka: Sua mä kaipaan
Tässä on jotain ihan älyttömän sydäntäsärkevää. Kuulin tämän joskus joltain äidin Kirka-kasetilta ja siitä lähtien se on jäänyt päähän soimaan, näkee silmissään sen syksyisen maantien.
Oh, nyt on suurta tunnetta. Ja onko tuo melodia myös Leonard Cohenin Famous Blue Raincoatissa? Ainakin melkein! Yhdeksänkymmentälukulainen iskelmä tuoksuu, mutta on tässä jotain hienoakin!
***
Tiisu: Virtaset
Eihän sitä voi kahvitella ystävien ja sukulaisten kanssa kun taustalta rehvakka miesääni hihkuu “mennään panemaan”. Tällaisia varten pitää olla isojen poikien Irwin-soittolista.
Ja todellakin tästä tuleekin isojen poikien laulu mieleen! Hyvä boogie! Näin näitä pitääkin tehdä! Lupia kyselemättä.
***
Juha Tapio: Sinun vuorosi loistaa
Saako Juha Tapiosta digata silleen oikeesti? Tässä biisissä on kornit lyriikat mut jotenki mä salaa tykkään kornista.
Laitoin soimaan. Tämähän on Coldplayta! Paitsi että suomalaiseksi popiskelmäksihän se muuttuu, mutta onhan tämä tavattoman taidokkaasti tehtyä musiikkia.
***
Uniklubi: Huomenna
Olen sanonut aina tätä malliesimerkiksi jostain aivan hirveästä suomalaisesta kappaleesta ja siitä kuinka suomen kieli ei vain sovi tiettyihin juttuihin. Kuitenkin samaan aikaan huomaan joskus öisin vaivihkaa laittavani tämän soimaan, se on vähän kuin vilkaisisi Facebookista mitä eksälle kuuluu nykyään. Kertsi on niin ylilyövä, että se on jopa melkein koskettava.
Toinen Uniklubi tällä listalla! Tavallaan nolouden bongaa heti: nyt mennään niin isolla ja tunteellisella meiningillä, ettei tätä missään hienovaraisessa tilanteessa kuunnella. Mutta tämä on jotenkin todella symppis: tässä mennään vereslihalle raastetulla meiningillä, vähän kuin teinimpää Yötä. Ja mikä taas olisi sopivampaa siihen murrosiän vaiheeseen kuin jotain missä mennään täysillä isoon tunteeseen?
***
Janne Hurme: Kirje
Tässä ei ollut näköjään kommenttia ollenkaan. Ei se mitään. Kirje on nimittäin meikäläisellekin tuttu biisi ja muistan kuulleeni sen ensimmäistä kertaa jossain laivan karaokessa jossa joku totaalisen juopunut hahmo kiskaisi kappaleen. Säkeistöt eivät oikein muistuneet mieleen, mutta kertosäkeistön kohdalta sielusta säkenöitsi ”MYRSKY REPI PUITA, TAIVAS SALAMOI!” Tunne on suurta, kuten tarinan kertojan tilanteessa nyt voisi kuvitella olevankin. Lisäksi loppuun on varastettu väliosa Ennio Morriconelta. Vaikka sapluuna onkin todella iskelmää, niin kyllähän tässä sitä jotain on!
***
Maija Vilkkumaa: Lissu ja mä
Kukaan muu ei tunnu tykkäävän Maijan uudemmasta tuotannosta, ja onhan se Kissavideoita oikeasti huono, mutta Lissu ja mä toimii.
Maijan tuore tuotanto on jotenkin mennyt täysin ohi. Ei muuta kuin biisi soimaan ja ensimmäinen kuulokuva toteaa että ”Who’s gonna drive me home? Lennä Juri Gagarin, lennä.” Kappale itsessään on hyvin maijavilkkumaamainen, tämähän on oikein mainio. Hyvä kun tuli vastaan!
***
Erasure: A Little Respect
No comments.
No comments needed! Erasure on omanlaisensa synapopin helmi, joka on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Ei vähiten siksi, että tyypit osaavat tarttuvan popin tekemisen, mistä tämäkin biisi on erinomainen esimerkki.
***
Hanson: Mmmbop
Voi tätä nuoruuden ihanuutta. Salaa kuuntelen joskus, mutta eipä sitä julkisesti voi sanoa, että vieläkin tästä biisistä tykkää.
Kuinka voi olla niin, että jo ensitahdeista pääsee suorilta 90-luvun lopun tunnelmiin? Muutenkinhan tämä jollain tavalla ihanan harmiton popkappale kanavoi kertsissä Jackson 5 -tyyppistä meininkiä. Tämähän on hyvä laulu!
***
Outi Popp: Paperilyhty
Nostalgiaa kakaravuosilta, Hittimittarista kuultuna oli olevinaan hiton luja ja myönnän huokeesti että on vieläkin, vaikka on kaikkinensa ihan WTF-meininkiä. Etenkin sanotukset on täyttä happoa. Mut joku tässä vaan heläyttää sielun kannelta, minullakin on siis sielu vaikkakin omituinen.
Heti kun biisi alkaa soida, tajuan että mikäli biisi soisi jollain radiokanavalla, en kääntäisi kanavaa. Tässä on jotain aivan vastaansanomattoman siistiä. Myös vahvasti aikansa kuva, hyvällä tavalla.
***
Riki Sorsa: Haaveissa vainko oot mun
Tää on ihan varmasti ollu jossain mainoksessa! Haistan 90-luvun, torvet ja toi harmonikka vie johonkin tuttuun ja lämpimään paikkaan. Kuvitelmissani tanssilavasta soi tämä kappale.
Ah, Riki in memoriam. Minäkin muistan, että tämä on ollut jossain mainostauolla kuultu biisi. Keinuva rytmi laittaa oikeastaan aika kivasti pään notkumaan. Lisäksi mukana on kilkattavaa pianoa, mistä tykkään kovasti. Lienikö sitten Kari Hietalahden sketsihahmon syytä, että tämä muka on jotenkin nolo biisi? Vai sitä, että tämä soi iskelmäasemalla? Ihan miten vaan, kappale on mukava.
***
The Chainsmokers: #SELFIE
Kurkistus maailmaan, josta en ymmärrä yhtään mitään. Minäkin haluaisin joskus bilettää kuin 22wee typsy jollain överiklubilla. Jotain vastustamatonta tässä tamppauksessa ja kamalassa kulttuurissa on.
Minäkään en ymmärrä tästä maailmasta mitään mutta voi kiesus miten haluaisin osata tehdä tällaista musiikkia! Syntikoiden kanssa leikkiminen kiehtoo kosolti ja muutkin efektit. Hauska biisi!
***
Jouko ja Kosti: Muisto vain jää
Joo, tästä on myös englanninkielinen versio, mutta tämä suomenkielinen tykitys kyllä iskee. Muutenkin monet 60-luvun coverit kuuluvat siivousmusa-soittolistalleni.
Nämä tämän ajan sovitukset ovat AIVAN MAHTAVIA. Tulee mieleen yksi suosikeistani, eli Penkki, puu ja puistotie. Ja muille musikaalifaneille: eikö tässä ole myös jotain samaa kuin Rocky Horror Picture Shown Science Fiction (Double Feature) -kappaleessa? Kiitos tämän olemassaolon muistuttamisesta!
***
Klamydia: Tango delirium
Tähän olis voinut laittaa jonkun muunkin Klämydiän kappaleen, mut tää soinee useimmin päässä. Jotain teiniaikojen nostalgiaa tämän on oltava, miten sen muuten selittää, että vahva elämäm koulu musa vaan toimii joskus…pikku kaljoissa ny ainakin.
Ollaanpa rehellisiä: jos tämä biisi olisi Eläkeläisten esittämä, olisimme kaikki ihan fiiliksissä. Tämä on Klamydiaksi yllättävän nyanssikas juttu. Ja oli itse yhtyeestä ja sen mielipiteistä mitä mieltä tahansa, niin ei sävellyksellisesti tässä mitään vikaa ole. Tarttuva laulu, kuten melko lailla kaikki bändin viisut.
***
Laura Närhi: Mä annan sut pois
Laura Närhestä tuli 2000-luvun alussa Kemopetrolin myötä hetkeksi aikaa seksisymboli, jonka vetovoimalla ei ollut rajoja. Sittemmin soolourallaan Laura on lähtenyt, no, aikuisemmille urille, ja tuotannossaan maistuu lähinnä vaipanvaihto, Anna-lehti ja Juhla Mokka. Tämä biisi osuu silti yhteen elämänvaiheeseen vähän tuntuvammin kuin haluaisin myöntää, ja vetoaa siksi siitä huolimatta, että tämä on keskitien iskelmäpoppia pahimmillaan ja kovin, kovin pateettinenkin vielä.
Tässä on ehkä se subjektiivisuus vahvimmillaan ja ehkä se mistä puhuin aiemmin vaikkapa Uniklubin kohdalla: on helppo nauraa pateettisuudelle, jos itsellä ei ole tilannetta, johon biisi sopii. Sävellyksellisesti tässä on mielestäni jotain Juice Leskisen Pyhään toimitukseen viittaavaa, joka sekin on kaunis kappale, joka usein jää esittäjänsä maineen varjoon. Onhan tämä nyt kaunista.
***
Freeman: Kaksi lensi yli käenpesän
Tässä maistuu 70-luvun tuhnuisuus vähän väärällä tavalla. Erityisesti sanoitus aiheuttaa niskan hikoilua. Siitä huolimatta tässä on… jotain.
Freeman teki signaturekappaleensa Heikki Harman kanssa, joten sanoituksesta löytyy tietysti tiettyjä…harmamaisuuksia. Mutta sävellyksellisesti, voi pojat! Kappale poukkoilee ees ja taas ja välissä on Moog-sooloakin. Legendan mukaan biisi on alun perin tehty Elton Johnille, mikä ehkä kuuluukin. Ja koska etenkin 70-luvun Elton John on priimaa, niin kyllä tällekin antaa laatuleiman.
***
Eric Clapton: Change The World
Ysäriä ja valkoisen rikkaan miehen soundia pahimmillaan. Tässä kappaleessa ei taatusti ole mitään persoonallista tai uhkaavaa, ja riskejä ei todellakaan ole otettu. Soitto on myöskin sitä luokkaa, että virheitä ei tehdä elämässä eikä musiikissa – itse asiassa kaikki on niin turvallista, että virheiden tekemistä ei taatusti ole edes ajateltu teoreettisena mahdollisuutena. Tämä on kuin Juha Sipilä juomassa Saludoa muovisella terassipöydällä häämessujen kutsuvierasalueella. Siitä huolimatta tämä on jotenkin vetoava rakkaudentunnustus – tunne-elämä se on dinosauriintuneella keski-ikäisellä miehelläkin. Ilmeisesti.
Minusta kirjoittaja on etenkin loppuvaiheessa osunut naulan kantaan: minusta tuntuu siltä, että tässä lauluntekijä esittää rakkaudentunnustuksen juuri sillä tavalla kuin hän parhaiten sen osaa. Tavallaan biisi on antiteesi aiemmin mainituille Uniklubeille ja Janne Hurmeille: siellä päästettiin irti vähän turhankin suurella kädellä ja patetialla, tässä taas ei tehdä asiasta kummempaa numeroa, kunhan ollaan siinä vaan. Tekijänsä näköinen biisi ja todella ammattimaista menoa. Eihän tämä nyt voi HUONO olla mitenkään.
***
MØ: Kamikaze
Ei mua nolota oikeesti yhtään. Mut jos nolottais niin tää vois nolottaa. Tää on tämmöstä mistä nousuhumalaiset hipsteritytöt vois tykätä, itsehän en ole. Lyriikat kyllä nolottaa, mutta silviistee myötähäpeällisesti.
Ei muakaan nolota yhtään, ehkä eniten siksi koska en ymmärrä mitä tästä pitäisi nolostella! Tämä kuulostaa minusta sellaiselta oikein nasevalta indiepopilta jota kuuntelee erittäinkin mielellään. Kiitos tämän esittelemisestä!
***
Nylon Beat: Naparengas
En tiedä miksi, mutta alun rytmitys ja rumpujen mukaan tulo kliseisen “jee jee”-rallatuksen säestyksen kanssa palaa päähän soimaan tasaisen epätasaisesti. Kertsin stemmat on erikoisen kivoja, vaikka ei oikeasti pitäisi olla.
Mitä? Nylon Beat -biisi jota en ole kuullut? Tässähän on huikea biitti, vähän tuommoinen tehdasmainen! Ja noi stemmathan on tosi makeet myös! Asikaisen hittitehtaalta tämäkin on, mutta selvästi tässä joku homma toimii – jopa paremmin kuin niissä isommissa hiteissä!
***
Huh. Siinä oli biisejä yksi toisensa perään. No mitä me sitten opimme tästä? No ainakin se, että vaikka biisit muka olivat noloja, niin yksikään niistä ei ollut yhdentekevä. Tunnekuohut kulkivat edes ja taakse, mikä ehkä kertoo siitä noloudesta. On noloa näyttää tunteensa. On noloa olla pateettinen. Lisäksi on noloa tykätä jostain, mikä selvästi on omasta viiteryhmästä täysin pielessä.
Nämä biisit kuitenkin ovat ja toimivat. Olen iloinen, että voin esitellä niitä näin porukalle. Pakko mistään ei ole pitää, mutta kaikissa on selvästi Sitä Jotain.
Kiitos kaikille osallistuneille, palataan taas asiaan!
Kolahti 