Mikko Joensuu & Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Yö, johon kävin yksin.

Ilta oli jo saapunut siihen pisteeseen, että muut olivat lähdössä nukkumaan. Minä katsoin ulos. Siellä oli pimeää.

Tiesin, että piti vielä tehdä askare: käydä kierrätyspisteellä viemässä auton takaluukussa olevia pahveja, jotta seuraavana päivänä vaunut mahtuisivat kyytiin. Kiskoin takin ylleni ja lähdin kohti autoa. Tarkistin vielä puhelimesta olennaisuuksia ja olennaisettomuuksia.

Siellä silmiini osui ystävän jako Mikko Joensuun ja Kjell Westön yhteisteoksesta Älä käy yöhön yksin.

Käynnistin auton ja laitoin Spotifyn soittamaan. Mikko Joensuu alkoi laulaa raukeasti kaunista, ehkä vähän joululaulumaistakin laulua. Tai ehkä valkeat puut mustassa yössä toivat sen mielikuvan.

Kierrätyspiste ei ollut kovin kaukana, vain parin minuutin ajon päässä. Kun nousin autosta ja heittelin pahveja autiossa talvi-illassa tuli silti vähän yllätyksenä, miten kaunis kertosäe kappaleessa oli. Tavallaan mieleen tuli John Denverin Annie’s Song, mutta kappaleessa oli myös oma tunnelmansa. Laulu kasvoi joka suuntaan, kuin valopallon aura.

Kun pysähdyin hetkeksi, näin kuinka katuvalojen hohteessa taivaalta satoi pieniä lumikristalleja ja siinä hetkessä tunsin taas sellaisen ylitsevuotavan onnellisuuden tunteen, mikä tulee kun kuulee oikealla hetkellä oikeassa paikassa oikean kappaleen.

Se on hauras hetki, jota ei voi jakaa tai täysin läpikotaisesti toiselle kertoa. Mutta ainakin yritin sanoa siitä jotain.

Tämä on tavattoman kaunis laulu.