Yhdysvaltalaisesta lauluntekijästä Tom Pettysta jätti aika. Hän oli 66-vuotias.
En tuntenut Pettyn tuotantoa niin hyvin kuin olisin halunnut. Hän oli jäänyt haamuksi takaraivoon, henkilöksi jonka kappaleisiin olisin halunnut tutustua sitten kun on aikaa. No, onneksi levyt jäivät jäljelle. Nythän sitä ehtii. Tuntuu kuitenkin tavallaan väärältä kirjoittaa tästä asiasta koska Pettyn uralla oli monta juttua mistä en varmaan ole edes tietoinen. Että pitäisi jättää nekrologit niille ns. oikeille faneille.
Mutta ei sillä oikeasti ole väliä. Minä pidin tästä.
Nyt kun Petty on poissa, päässäni soi jatkuvalla syötöllä Into The Great Wide Open. Kappale, joka kolahti aikanaan ihan tavattoman paljon.
Tom Petty oli nimittäin Tarinankertoja. Hänellä oli ääni, jota jaksoi kuunnella niin paljon kuin mahdollista. Siitä huokui lämpö, siitä huokui karisma. Hän ei ollut ehkä teknisesti loistokas, mutta hänen hieman honottava äänensä soi juuri niin kuin piti ja sen takana helskyi kaksitoistakielinen kitara tai rytmikäs surina-Rickenbacker.
Mutta mikä teki Pettysta niin hyvän tarinankertojan? Ehkä se, että hän oli juuri kertojahahmo, hän oli lakoninen ja antoi tekstille tilaa. Hän osasi myös kiteyttää montaasinomaisesti asioita – leikkaus tästä tuonne. Kuten Into The Great Wide Openissakin Eddien putoaminen tyhjän päälle:
his leather jacket had chains that would jingle
they both met movie stars, partied and mingled
the A&R man said: ”I don’t hear a single”
the future was wide open
Ja niin Petty kulki kappaleesta toiseen kuin jatkuvasti matkustava trubaduuri, joka kertoo muiden ihmisten tarinoita. Vähän kuin musikaalinen versio Sam Elliottista Big Lebowskin keilaradan baarissa kertomassa The Duden tarinaa. Aina hieman ulkopuolinen.
Mietin, että jos joskus käynnistän auton Amerikassa ja ajan mantereen halki, on melko todennäköistä, että ensimmäinen soiva kappale on Tom Petty & The Heartbreakersia. Se tuntuu olevan olennainen siivu amerikkalaista laulukirjaa, johon samaan aikaan sekoittuu jotain outoa, kuin maagista realismia.
Noh, oli miten oli. Pelkästään tällä kappaleella Petty kultasi itsensä minulle. Enkä edes ole vielä puhunut Traveling Wilburysista.
Kolahti 